5. huhtikuuta 2011

Oranssi piristää!

Iltoja.

Ajattelin tulla pikaisesti postailemaan tämän päivän asuvalintani ennen kuin jatkan siivousurakkaani. (Kyllä, vielä näinkin myöhään täytyy pikkuisen imuroida ja luututa, jotta pääsen tavoitteeseeni! ;D)

Tänään muistin jopa ottaa kouluun lähtiessä sateenvarjon matkaani, joten ihan loogisesti paistoi aurinko ihanan keväisesti koko päivän. :) Päätin piristää tämän päivän pukeutumistanikin keväisillä korallinsävyisillä asusteilla, ja sipaisin myös huulille Estee Lauder Pure Colour Lipstick -huulipunan sävyä 125 Melon. Nämä huulipunakokeilut menevät mulla mitä radikaalimpiin suuntiin, sillä jonkin aikaa sitten vannoutuneena nudehuulena ei olisi käynyt edes mielessä maalailla huulia korallinoranssilla punalla. Mutta hauska tästä kyllä tuli!



Paita / Vero Moda, legginsit / Gina, korut / hm & Seppälä & KappAhl, laukku / Burberry, kengät / kaverilta (Inspire)

Tänään on ollut mulla reipas päivä. Koulu loppui kahdelta, ja kotosalle päästyäni sekä päivän asu kuvaset nappastuani tiskasin ison kasan tiskejä (tiskikone odottelee edelleenkin mykkänä huoltomiestä, jonka itseasiassa soitin huomiseksi hätiin, tiskaaminen alkaa nimittäin riittää :D), ja tein perinpohjaisen siivouksen vaatehuoneessa ja keittiössä. Keittelin siinä sivussa myös herkullista kalakeittoa, ja soitin varmaan sata tärkeää puhelua päivän aikana. Sain muun muassa vihdoinkin varattua kampaaja-ajan ensiviikon perjantaille, IHANAA! Juurikasvu ja kulahtaneisuus alkaa olla hiuksissani nimittäin jo sitä määrää, että kampaamokäsittely olisi ollut ajankohtainen jo aikapäiviä sitten.

Mutta nyt takaisin imurin varteen! Vielä kun saan tuon olohuoneen kuosiin, niin voin huokaista helpotuksesta, ja painella pikaisen suihkun jälkeen unten maille! :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan pirtsakka! :))

Hanna-Reetta kirjoitti...

Minea: Eikös niin! :) Ihanaa pukeutua raikkaammin, piristää meikkiä väreillä ja asustaa räikeämmin kun kevätaurinko paistaa! 8)