31. heinäkuuta 2011

asua ja aktiviteettia

Heipsan taas!

Kyllä se on niin, että jokaiseen kesään kuuluu yksi hirmusen pitkä työpäivä, ja mulla se sattuu olemaan juurikin tänään. Työtunteja tulee tältä päivältä huikeat 14,5 :D Eli voitte vain arvata missä tälläkin hetkellä oleskelen. Jep, töissähän minä. Mutta koska kaikki hommat on tällä hetkellä tehty, eikä asiakkaita ole tässä just tällä minuutilla, niin mikäs sen mielekkäämpää tekemistä olis ku tulla päivittämään teille menneen loppuviikon kuulumiset kera höyryävän teekupposen (terveisin paleleva Hanna-Reetta).

Tiedättekö, minuu harmittaa ihan vietävästi kun en ole kantanut kameraa mukanani koko tämän viikonlopun aikana juuri nimeksikään. Torstaista tähän päivään saakka on ollut kaikenlaista mukavaa tekemistä, ja miulla on vain parista hassusta tapahtumasta pari hassua valokuvaa :/ Mutta juu. Torstaina meille saapui miun kummit ja heidän poika Oulusta vierailemaan, ja mehän suunnattiin lähestulkoon samassa oven avauksessa kummini kanssa golfaamaan. Torstai oli tietysti se kuumin päivä, mutta illalla kun vasta pelailemaan menimme, ei kuumuus enää siinä vaiheessa pahasti piinannut. Sen sijaan hyttyset kylläkin, sillä meidän kierros pättyi melko myöhäiseen kellonlyömään.. :D Tässä muutamia kuvia väylien varrelta!

Paidat / Lacoste, hame / Nike, kengät / Lacoste


Torstaisen aamuvuoron ja illan golffailun jälkeen olikin mukava pätkästä kuuden päivän työputki, ja viettää perjantaina vapaapäivää. Perjantaina oli Savonlinnan synttärit, "Pyhän Olavin päivä". Tuon tapahtuman kunniaksi muun muassa museoihin ja Olavinlinnaan oli vapaapääsy, ja me lähdimme kummien ja muun perheen kanssa tietysti opastetulle Olavinlinna-kierrokselle. Savonlinnalaisena oon päässy Olavinlinnassa vierailemaan useaan kertaan, mutta aina se opaskierros on yhtä mielenkiintoinen, kun ei voi muistaa kaikkia juttuja, mitä on edellisvuonna kierroksella kuullut :D Ja kylläpä nyt harmittaa, että just tuonne en kameraa muistanut ottaa mukaani! Joitain teistä ei välttämättä historia kiinnosta, ja siellä joku huokaisee ehkä jo helpotuksesta kun en latele mitään linnan kuvia tänne, haha :D

Pyhän Olavin ilta menikin sitten perinteisellä ulkoilmameiningillä. Väkeä oli kun mitäkin, ja tunnelma oli todellakin kohillaan, sillä joka paikassa tuntui tapahtuvan jotakin. Torilla oli vilskettä varsinkin kahdeksan aikaan, sillä mm-pokaali kulkeutui tänne. Ite en sitä kuitenkaan kerenny käydä vilkuilemassa, yhyy :( Illan asuna toimi miulla tällanen kombo
Paita ja hame / hm, koru / Guess, laukku / Longchamp, kengät / Dinsko

Illalta mulla ei sit taas muita kuvia löydykään ku muutama amatöörimäinen kuva puolen yön maissa huipentuneista ilotulituksista. Säästän teidät niiltä.

Eilisen ja tämän päivän oonkin sitten ollut töissä ja ihmetellyt tätä ilmojen äkillistä kylmenemistä. Siis mikä tää on tää tämän päivän plus 14 astetta!?!?!? Osanottoni vaan auringonottoa rakastavalle työkaverilleni, jolla alkoi just kolmen päivän ansaitut vapaapäivät... :D No mutta niinhän sitä kovasti jo kesäkuussa ennusteltiin, että elokuussa niitä koviakin helteitä vielä on. Toivottavasti, sillä sillon miullakin on puolentoista viikon loma ennen kouluun palaamista! :)

Kai siellä on muitakin, jotka jaksaa uskoa että vielä heinäkuunkin jälkeen niitä helteitä piisaa? :D

29. heinäkuuta 2011

viherkynsi

Jos miun viime kynnet olivat kesäiset, niin ei yhtään synkemmällä linjalla jatketa tälläkään kertaa :) Kävin huollattamassa toissapäivänä taas kynnet, ja tuttuun tapaan laitan teillekin uusista kuvia näytille.


Enpä olisi ikipäivänä uskonut, että ottaisin vihreät kynnet! Vihree on nimittäin oikeestaan sellainen väri, jota lähestulkoon kammoksun. Tällä hetkellä vaatekaapista ei taida löytyä yhen yhtäkään vihreetä kangasta, joten oli kyllä varsinainen riski ruveta tälle viherkyntiselle tielle ;) Mutta kuten olen todennut, vaatteiden valinnassa, oli sitten minkä väriset kynnet hyvänsä, eivät nää värikkäät kynnet tuo onneksi minkäänlaista ongelmaa. Kaveritkin on sanonu, että ei niihin kynsiin kiinnitä ollenkaan siinä mielessä huomiota, että kylläpä noi olis ristiriidassa ton asun kanssa tai näin :D Pitää kyl todeta, että vihreäangsteistani huolimatta pidän näistä kynsistä aikalailla, ainakin toistaiseksi! ;) Kesällä pitää olla raikkautta vaatteissa - niin myös mulla kynsissä! ;)

28. heinäkuuta 2011

hennesin syksyn himotukset

Heips taas!

Palataanpas ihan kunnon vaatejuttujen pariin täällä blogin puolella - noin muutaman ehkä joillekin vähän epäkiinnostavamman aiheen jälkeen!;) (Viitaten golfiin ja armeijaan.) Täytyy myöntää, että viime aikoina (lue: kesän aikana) oon ollut maailman epäkiinnostunein shoppailuista, enkä ole jaksanut käydä shoppailemassa täällä Savonlinnassa yhtään ainutta kertaa. Voitteko kuvitella, hehe:D Hennesiltä kävin metsästämässä viime perjantaina hirveellä kiireellä valkoista tuubitoppia, mutta koska aikaa oli niin vähän, en jäänyt edes silmäilemään muita tuotteita. Kaikki tuubitopit oli Hennesiltä tietysti jo menny, joten mitään en ole taaskaan ostanut sitten Oulun reissun jälkeen.

Pari päivää sitten vierailin pitkästä aikaa Hennesin nettisivuilla, ja niinhän se on, että niihin paikkoihin ei kannattaisi mennä - ei edes laiskan ja epämotivoituneen shoppailijan! Hennesin nettisivut ovat paikka, mitä oon muutenkin kyllä karttanut tosi paljon sitten sivujen uudestumisen, mutta nyt tylsyyttäni päädyin kuitenkin hm.comiin. Eipä siinä tarvittu ku muutaman minuutin sivujen selailu, kun shoppailukärpänen oli taas purassut minuu ihan täysillä, ja nyt on aivan kamala himo shoppailemaan! Netin kauttahan en suostu mitään Henkkamaukalta tilailemaan, tai ainakin se on ihan viimeinen vaihtoehto jos lähihennesien (= kämästen Savonlinnan ja Mikkelin putiikkien) valikoimista ei pakko-saada -juttuja löydy. Poikkeuksetta joka kerta kun olen tilauksen tehnyt H&M:n suuntaan, oon joutunut suurimman osan vaihtamaan toiseen kokoon tai palauttamaan koko tuotteen. Tän takia en jaksa tilata mitään. Hyvin lompakkoystävällistähän tuo on, mutta haluisin kyllä oppia nettishoppaamaan vähän paremmin:D

Hennesin sivuilta löytyi tällä kertaa monta monituista vaatekappaletta, mitkä miun on yksinkertaisesti pakko kotiuttaa syysvaatekaappiini asap. Tein kolme kollaasia suosikeistani teille näytille, ja tässäpä ne olis.

Asu 1. - tilkka konjakkia



Asu 2. - kesäistä kepeyttä syksyyn




Asu 3. - a bit formal


Ja vielä jos vähän...


Musta ja harmaa kynähame ovat sellaisia, jotka taatusti aion ostaa, samoin viimeisessä kollaasissa oleva harmaa neule. Olen aivan umpirakastunut kynähameisiin, enkä omista pitkää sellaista, joten nyt nuo tulevat saamaan miulta rakastavan vaatekaapin pian! Mustat ja konjakit perusballerinat ovat olleet jo sen aikaa ostoslistalla, että nekin ovat takuuvarma ostos, kunhan tässä shoppailemaan lähden. Konjakin väriset korut ja vyö ovat myös isosti toivelistalla, mutta esimerkiksi nuo laukut ovat sellaisia, jota voisi odottaa alennusmyynteihin... Oranssit bikinit näyttivät netissä mallin päällä upean sähäkän värisiltä, mutta oon ihan varma, että ne ovat ihan ruosteisen oranssit livenä. Sellaiset olis kuitenkin haaveena, ja tuo malli on vielä aivan ihana!<3 Biksut ovat vieläpä alessa, joten nuo himottais kyllä tilata, jos tilauksen päädyn tekemään.

Nyt tuli niin positiivinen olo tuosta H&M:n nettikaupasta, että aion ehdottomasti ruveta vierailemaan siellä useammin, ja ehkä tosiaan rohkenen tilaamaankin sieltä paketin!;) Ensin kuitenkin kokeilen onneani ihan tuolla putiikkien puoella. Kävin eilen huollattamassa kynteni, ja koska kynsihuoltajani on töissä Mikkelin Hennesillä, tuli heti urkittua ne kaikki tuotteet, mitä myymälöistä jo saa. Onneksi ne palavasti halutuimmat löytyvät ainakin Mikkelin päästä, nyt vaan fingers crossed että olis kans täällä Savonlinnassa!:)

Mikä on sinun suosikkikollaasisi noista kolmesta? Onko tullut bongailtua Hennesin uutuuksista paljon must-haveja?:)

26. heinäkuuta 2011

eilinen ilta näytti tältä


Rangella oltiin taas. Torstaina mennäänkin sitten kummitädin kanssa ihan oikeasti golfaamaan!:)

24. heinäkuuta 2011

minä lähden pohjois-karjalaan

Ja sitten kaikki te, jotka olette tällä hetkellä inttileskiä, tai muuta kautta olette saaneet jo aivan yliannostuksen armeijajutuista, voitte skipata tän postauksen halutessanne ihan suosiolla:D Me nimittäin eilen oltiin käymässä pikkuveljeni kotiväkipäivässä Onttolassa Pohjois-Karjalan prikaatissa, ja ajattelin vähän siitä nyt kertoilla. Tuo reissu olikin mulle ihan ensimmäinen laatuaan, sillä ite en oo ikinä ollut inttileskenä, ja koska mulla ei ole sitä aina haaveilemaani isoveljeä (niiku siitä enää voiskaan haaveilla:D), ei ole perheeseemmekään kuulunu ketään, joka olisi armeijan käyny nyt miun aikana, niin eipä ole missään kotiväkipäivissäkään tullu ravailtua. Tosin tässä parin vuoden aikana on moni samanikäinen kaverini ja sukulaispoika käynyt armeijan, joten on sitä juttua jonkin verran tuostakin palveluksesta tullu kuultua - itseasiassa ehkä enemmänkin ku tarpeeksi!:D


Itellä ei ole koskaan käynyt mielessä ihan tosissaan haluta hakea armeijaan. Oon toki miettiny, että olisihan sen mielenkiintoista kattoo kuin siellä pärjää - vai pärjäiskö - mutta ei miulla koskaan ole ollut minkäänlaista halua oikeasti mennä inttiin. Olin tuosta kotiväkipäivästä kuitenkin tosi innoissani, kun pääsi oikeesti tutustumaan konkreettisesti paikan päälle, näpelöimään kaikkia sotilaspoikien (ja -tyttöjen) tarvitsemia kamppeita, kattoo missä ja miten ne alokkaat asuu, ja vähän kuunnella juttua prikaatin historiasta ja toiminnasta. Ja olihan se nyt hienon näköstä ku reilu 150 alokasta on siellä pukeutunut niin ylvään näköisesti ja tottelee komentoja. Mielenkiintoista!:)


Tervetuliaispuheen jälkeen muodostauduttiin koko joukko kolmeen ryhmään alokkaan sukunimen mukaan, ja kierrettiin sitten omaa tahtia muutamissa keskeisimmissä paikoissa. Me mentiin ensiksi tutkailemaan erilaisia sotilaitten tavaroita, kuten miinoja, aseita, rinkan sisältöä ja radiopuhelimia.

Oisin halunnu mennä tuonne telttaan mut en uskaltanu :(
En vissiin oikein osannu tuota lepoa :D


Seuraavaksi päästiin tutustumaan alokkaitten noihin tupiin ja muihin asuintiloihin. 170 hikisen alokkaan jäljiltä rakennus haisi melko kuvottavalle, ja tuvat olivat tosi kuumia. Kuinkahan ne raukat saavat edes unta niissä oloissa?:D Onneks siellä on päivät niin täynnä tekemistä, että uni varmaan maittaa tuollasistakin pikkuseikoista huolimatta..

Miedän viimeinen "rasti" tai esittely tapahtui sit auditoriassa, missä joku jehu (en todella muista näitä kaikkia mahdollisia kenraalityyppejä) kertoi meille vähän prikaatin historiasta, nykypäivästä ja rajavartioston toiminnasta. Tän jälkeen kokoonnuttiin vielä kentälle katsomaan pientä näytöstä, jonka varmaankin alikessut meille olivat kaavailleet. Saatiin nähdä nimittäin pieni "kohtaus" ns. sodasta, missä vihollinen hyökkää meidän leiriin. Se oli kyllä hauska. :D

(Pojat siellä jalkapalloa menossa pelaamaan;))

Tämän jälkeen odoteltiin alokkaita lomatarkastuksesta, ja sit varmaan Juho huokaisikin isosti helpotuksesta, kun pääsi kahden viikon kiinniolosta kotioloihin.8)

Kovin tuntu olevan tarkkaa moni asia :D

"Jee:DD"


Nyt ootan jo innoissani Juhon valaa, minkä aion kyllä kans mennä n. 5 viikon päästä Ilomantsiin pälyilemään:)

23. heinäkuuta 2011

perjantain terassit

Eilen kävin Savonlinnan viihtyisimmällä satamaterassilla Pölkyllä viettämässä perjantai-iltaa Jonin, Anniinan ja Joelin voimin. Terassilla on tullut käytyä nyt vähän väliä, mutta kesällä se vaan on yksinkertaisesti paras paikka, jossa viettää iltaa kavereiden kanssa! Pölkky täyttyi illan aikana ihan kivasti (missäpä päin nyt ei täyttyisi lämpiminä kesäiltoina?), ja saatiin nauttia auringonpaisteestakin myöhälle iltaan. Olin panikoinu alkuillasta villaneuleen unohduttua kotiin, että hirveenä vilukissana jäädyn terdelle, mutta näissä vaatteissa tarkeni kyllä oikein mainiosti istua olusilla hela kvällen

toppi ja hame / hm, korut / guess & hm, laukku / rodokselta, kengät / dinsko

Ja nyt vihdoin sitten sain pidettyä taannoisen lupaukseni, sillä sain kuin sainkin otettua kuvia terassilla! Meidän ilta koostuikin aikalailla...


...Olusista ja valokuvailuista! ;) Tässäpä ihan muutama kuva illalta.

"Nyt Joni, ota se kuva niin että taustaa näkyy, älä heiluta, ja muista painaa ensin puoliks sitä nappia!!"

Seuralaisemme, jotka kerkesivät tympääntyä valokuvailuun useamman kerran

Ja myö kuvattavat


Jatkettiin Jonin kans iltaa absin kautta metripitsa kainalossa Jonille, ja siitä sitten suht ajoissa nukkumaan, sillä tänään oli herättävä hyvissä ajoin meikkailemaan. Suunnattiin nimittäin jo aamusta porukoitten kanssa pikkuveljeni kotiväkipäivään Onttolaan, mutta siitä kerron sitten myöhemmin:)

Nyt täytyy vielä loppukesästä ottaa kaikki ilo irti (=juosta terassilla) täällä Savonlinnan sykkeessä ennen kun loputkin oopperavieraat painuvat takaisin kotipaikoilleen. Toivotaan siispä aurinkoisia päiviä!:)